Asuntojen hintojen nousu 1980-luvun lopulla oli syy siihen, että Suomeen perustettiin asumisoikeusjärjestelmä vuonna 1990. Mallia otettiin muista Pohjoismaista, joissa asumisoikeusasunto oli omistus- ja vuokra-asunnon välimuoto.
Asumisoikeusasuntojen alkuperäinen tarkoitus on olla kohtuuhintainen ja turvallinen vaihtoehto asunnon vuokraamiselle ja omistamiselle. Asukkaat maksavat asumisoikeusmaksuna 15% asunnon hankintahinnasta ja valtio tukee asuntojen rakentamista arava- tai korkotukilainoilla. Vastineeksi asukkaat saavat pysyvän asumisoikeuden.
Kiinteistö voi olla myös asukasyhdistyksen omistama, mutta Suomessa näitä on vain muutamia. Rakennuttajayhtiöt omistavat suurimman osan Suomen reilusta 30 000 asumisoikeusasunnosta, joka ei ole ollut ihan ongelmatonta. Asumisoikeusasukkaiden edustajien mukaan monet, jotka ovat jo vuosia maksaneet omaa asuntoaan, joutuvat jatkuvien käyttövastikkeiden korotusten takia muuttamaan halvempiin asuntoihin.
Asukkaat ovat vaatineet oikeudenmukaisempaa ja läpinäkyvämpää hallintomallia. Asumisoikeuslain uudistuksessa on turvattava asukkaiden etu ja vaikutusmahdollisuudet. Jotkut omistajatahot, kuten Helsingin kaupunki, ovat itse luoneet asukasdemokratiajärjestelmiä, ja antaneet asukkaille päätösvaltaa.
Asumisoikeuslakiin tulisi saada pykälä, joka mahdollistaisi talon hallinnan siirtämisen itsenäiselle asukkaiden hallinoimalle asumisoikeusyhdistykselle. Yhdistys siis lunastaisi talon itselleen. Toinen mahdollisuus on hallintomalli, jossa turvattaisiin asukkaille osaomistajuuteen perustuvat oikeudet.
Monissa Euroopan maissa asukkaiden yhteisöjen toimiminen myös rakennuttajina on yleinen käytäntö, jota kunnat ja valtiot tukevat. Tähän suuntaan tulisi siirtyä myös Suomessa.
Vesa Peipinen
http://www.peipinen.blogspot.com/
