Valtion tukemaa vuokra-asuntotuotantoa kasvatetaan ja siihen varataan riittävät resurssit ja kannustimet. Erityishuomiota kiinnitetään metropolialueen ja kasvukeskusten asuntopolitiikkaan ja kasvatetaan vuokra-asuntotuotantoa näillä alueilla. Pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelmaa jatketaan. Uusi hallitus parantaa ryhmärakentamisen edellytyksiä ja käynnistää ohjelman ryhmärakentamisen sekä uusien asumiskonseptien edistämiseksi.

Hallitusohjelmassa edistetään asukasrakenteeltaan monimuotoisten asuinalueiden syntyä ja käynnistetään poikkihallinnollinen ohjelma asuinalueiden segregaation ehkäisemiseksi ja elinvoimaisuuden turvaamiseksi. Asumistukiasiakkaita ei ohjata tulevaisuudessakaan pelkästään ara-asuntoihin. Asumistukea lisätään. Valtion asuntorahaston (ARA) asema säilytetään vahvana ja turvataan sen kehittämisrsurssit.

Hallitusohjelmassa tavoitteena on toteuttaa Energiaviisaan ympäristön aika 2017 -toimintaohjelman (ERA 17) keskeiset toimenpiteet. Maankäytön suunnittelussa korostetaan tiiviitä ja joukkoliikenteeseen perustuvia taajamia. Jatketaan kuntien ja valtion välisiä aiesopimuksia (MAL) ja ja laajennetaan niiden käyttöä kasvukeskuksissa. Vahvistetaan rakennusvalvonnan ohjauksen vaikuttavuutta rakentamisen laadun valvonnassa ja energiatehokkuuden parantamisessa. Lisäksi lisätään energiatehokkaan rakentamisen ja ja korjausrakentamisen koulutusta sekä alan tutkimusta.

Hyvä valtuusto,

Maankäytön ja asumisen alueella Helsingissä ei ole mennyt ihan niin kuin television Strömsössä, jossa onnistuu mikä vain. Kaikki vaikuttavat tekijät eivät kuitenkaan ole olleet kaupungin omissa käsissä. Suhdanteiden takia yksityinen tuotanto ehti välillä jopa pysähtyä. Toisaalta valtion kompensointitoimet vaikuttivat osaltaan siihen mihin rakentaminen ohjautui.

Pääongelmat Helsingin maankäytössä liittyvät koko pääkaupunkiseudun kehitykseen. Helsingin asuntopolitiikassa taas pääongelmat ovat asumisen korkea hinta kaikissa asumismuodoissa ja kasvava alueellinen segregaatio. Molempiin voidaan vaikuttaa juuri maankäyttö- ja asuntopolitiikan keinoin.

Luettelen seuraavassa yhdeksän toimenpidettä jotka mielestäni tukisivat Helsingin maankäytön ja asumisen tavoitteita:

1) Ylikunnallinen yhteistyö

Kuntien yhteistyön hallinnollisen kehittämisen poliittisen takalukon ei pidä antaa jumiuttaa kuntien välistä yhteistyön vahvistamista juuri maankäytön ja asuntopolitiikan alueilla. Yhteiset liikenneratkaisut ja yhteiskuntarakenteen tiivistäminen ja sosiaalisen rakenteen tasapainottaminen ovat kaikkien etu. Poliittisen sapelinkalistelun rinnalle tulee nostaa lisää virkamiestason suunnittelutyötä, ja sen tueksi tueksi kannattaa nimeitä puolueettomia yhteiskuntatalouden ja suunnittelun asiantuntijoita.

2) Kaupungin oman tuotannon vahvistaminen säädellyssä tuotannossa

MA-ohjelman tuoreesta seurantaportista käy ilmi, että viime vuosina valmistuneiden Ara-asuntojen suhteellinen osuus lähestyy ennalta asetettuja tavoitteita. Tämä kuitenkin johtuu juuri suhdannekuopasta, joka vaikutti vapaarahoitteisen yksityisen tuotannon seisahtumiseen. Vuoden 2010 aloituksista Ara-vuokra-asuntoja on liki tavoiteltu 1000, mutta siitä suurin osa on erityisryhmien (sinänsä toki tähdellistä) asumista. Kunnan oman asuntojonon helpottamiseksi tarvittavia tavallisia kunnan vuokra-asuntoja on saatu hälyttävän vähän. Sosiaalisten tekijöiden ohella puute huokeista vuokra-asunnoista vaikuttaa suoraan monilla aloilla työvoiman saatavuuteen

Aran kokonaistavoitetta kannattasi tästä syystä nostaa ja samalla korvamerkitä erikseen se osuus, joka halutaan turvata nimenomaan tavallisille kaupungin vuokra-asunnoille.

Ns. välimallin eli Hitasin, osaomistusasuntojen ja asumisoikeusasuntojen tavoite laahaa sekin kaukana tavoitteista. Tämä taas johtaa kaupungille epäedulliseen muuttoliikkeeseen ja yhteiskuntarakenteen hajautumiseen.

Kun muiden rakennuttajien kiinnostus säänneltyä tuotantoa kohtaan vaihtelee, kaupungin oma Asuntotuotantotoimisto on avainasemassa. Att:n määrätavoitteet eivät ole toteutuneet. Tuotantoluvut ovat kuitenkin suoraan luettavissa siitä miten paljon kaupunki itse osoittaa toteuttamiskelpoisia tontteja omalle tuotannolleen.

Erityisen tärkeä on ymmärtää, että valtuuston kiinteistövirastolle asettamat tavoitteet, ei vähiten tontinmyynnistä saatava tulostavoite, vaikuttavat siihen minkälaisia tontteja omalle tuotannolle jää. Kaikkiaan kaupungin tulisi tehostaa poikkihallinnollista näkökulmaa alueiden kehittämisessä ja tontinluovutuksessa. Vain osoittamalla tontteja säänneltyyn tuotantoon, niitä saa.

3) Kaavoituksen räätälöinti

Ympäristön esteettisyyden ja toimivuuden ohella kaavoituksella ratkaistaan myös osaltaan siitä miten kallista asumisesta tulee.

Kaavoituksessa tulisi miettiä entistä tarkemmin miten tinkiä parkkipaikkakustannuksista siellä missä se on mahdollista. Autottomien tai vähäautoisten talojen sijoittaminen alueelle on järkevintä tehdä liikenteen ja parkkipaikkojen sijoittumisen kokonaisuuden kautta. On tärkeää myös että kohteet oikeasti suunnitellaan niin, että ne nimenomaan houkuttelevat autottomia talouksia, joita Helsingissä on paljon. Turhien parkkipaikkojen tekeminen on niukkojen maankäyttöresurssien hukkaamista ja nostaa tarpeettomasta asumisen hintaa. Nyt käynnistettyjen kokeilukohteiden tulosten jalostuminen mahdollisimman pian jo kaavoitusvaiheen käytännöiksi on erityisen tärkeää.

Toisaalta esteettömyysvaatimusten ja muiden kaavamääräysten ja rakentamisohjeiden yhteisvaikutus johtaa huonommin toimivaan ympäristöön ja voi tulla paljon kalliimmaksi jos niiden yhdistäminen jää rakennuttajan vastuulle eikä niitä ole otettu huomioon riittävän hyvin jo kaavoissa.

Kaupunki säätelee asuntojen keskikokoa tavoitteena turvata myös isojen perheasuntojen rakentamista kaikilla alueilla. Keskipinta-alaohjaus toimii kuitenkin huonosti: markkinoilla kysytään erityisesti pienasuntoja, joita rakennuttajilla on kiusaus tehdä mahdollisimman paljon ja keskiarvoon pääsemiseksi kohteisiin tehdään yleisön maksukyvyn ylittäviä suurasuntoja. Silti perheasuntojakin on hyvä saada, jotta alueiden palvelurakenne kehittyisi tasapainoiseksi. Siksi kaupungin tulisikin ottaa käyttöön sellainen ohjusmekanismi joka edellyttää että huoneistosta joku hyväksi katsottava osuus pitäisi olla nimenomaan huoneluvultaan perheasunnolle sopiva. Näin markkinoita kannustettaisi kehittämään kaupaksi meneviä tehokkaiden neliöiden perheasuntotyyppejä. Samalla kaikki muut asunnot voisivat olla vapaasti sellaisia kuin markkinoilla on eniten kysyntää.

4) Sekatalot

Etenkin uusille alueille rakentaminen on usein vaativien maanparannustöiden takia kallista. Merellisille alueille rakennettujen asuntojen myyntihinta on myös korkea, mikä houkuttelee määrittelemään niitä vapaarahoitteiseen tuotantoon. Lisäksi erityisen korkeatasoiseen rakennettuun ympäristöön pyrkiminen tuottaa kaavallisia määräyksiä jotka voivat olla säännellyn tuotannon kannalta hankalia tai mahdottomia toteuttaa.

Kaupungin olisi järkevää kehittää näille alueille eri hallintamuotoja yhdistäviä hankkeita. Tämä voisi tarkottaa sitä, että talon asuntomarkkinoilla arvokkaammiksi noteeratut osat – esimerkiksi ylimmät merinäköalakerrokset – myytäisi markkinoilla ja muut vuokrattaisi normaalisti kaupungin vuokra-asuntokannassa eteenpäin. Kaupunki voisi tehdä talon vaparahoitteisesti ja kompensoida kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen vähäisempää tuottoa myytävän tuotannon myyntivoitosta. Toki sekatalo voidaan muodostaa niinkin että talo jaetaan kahdeksi yhtiöksi joista toinen on ara-yhtiö ja toinen vapaarahoitteinen.

Sekataloja tai ainakin sekakohteita voidaan tarjota myös yksityisille rakennuttajille. Jos tontinluovutuksessa samalle rakennuttajalle osoitetun vapaarahoitteisen kohteen viereen koplattava kohde osoitetaan säänneltyyn tuotantoon, voidaan saada yksityinen toimija sitoutumaan muidenkin kuin sille itselleen tuottoisimpien hallintamuotojen tekemiseen.

5) Kaupungin oma vapaarahoitteinen tuotanto

Kaupungin tietokeskuksen julkaisuista saa hyvän kuvan siitä kuinka alueellinen eriarvoistuminen kaupungissa lisääntyy. Käytännössä kaupunki voi vaikuttaa kehityksen suuntaan asuntopolitiikalla ja palvelurakennetta – erityisesti kouluja – säätelemällä. Täydennysrakentamisen kannalta ongelmana on se, että tietyillä alueilla on ennestään paljon, sosiaalisen tasapainon näkökulmasta joskus liikaakin, aravuokra-asuntoja eikä muiden hallintamuotojen toteuttamiselle ole markkinaedellytyksiä.

Tästä syystä kaupungin kannattaisi luoda kehitettäviin lähiöihin omaa erityistä vapaarahoitteista tuotantoa. Tällainen erikoistuototanto kannattaisi merkitä erityisellä laatumerkillä, sen kohdalla voitaisi satsata arkkitehtuuriin ja teknisiin kokeiluihin. Taloudellinen tuotto-odote voidaan merkitä alhaiseksi, joissain tapauksessa jopa negatiiviseksi, sillä kaupungin kannalta osa tuloksesta liittyy nimenomaan alueiden sosiaaliseen vahvistamiseen. Toisaalta samalla saadaan yksityinen tuotanto kiinnostumaan näistä alueista ja tätä kautta syntyvä maanarvon vahvistuminen näkyy kaupungin tuotoissa myös.

6) Kaupungin omistaman vapaarahoitteisen asuntokannan hyödyntäminen

Kaupungilla on omistuksessaan paljon vapaarahoitteisia asuntoja, joiden kohtaloa mietitään paraikaa. Vaikka on tärkeää että kaupunin kiinteistöomaisuutta tarkastellaan myös taloudellisen tuoton näkökulmasta, on selvää, että myös asuntopolitiikan epäonnistuminen tuottaa kaupungille erityisen paljon kulujakin. Siksi olisi erityisen tähdellistä, että kaupungin omistamaaa vapaarahoitteista asuntokantaa voidaan hyödyntää tehokkaasti myös asuntopolitiikan työvälineenä.

Tämä tarkoittaa erityisryhmien asumisen turvaamista, mutta myös mahdollisuuksia kunnan tavallisen vuokra-asuntokannan vahvistamiseen.

Lisäksi tämä tarkoittaa työsuhdeasuntokysymyksen nostamista pöydälle. Työsuhdeasuntojen pitäisi olla yksi tehokas keino tuottaa kaupungin työntekijöille kohtuuhintasta asumista ja tukea kaupungin hallintokuntia uusien työntekijöiden rekrytoimisessa. Työsuhdeasuntojen vuokrasopimuskriteerit tulisikin arvioida uudestaan niin, etteivät sopimukset enää olisi määräaikaisia ja että niiden vuokrataso olisi tarkoituksenmukainen.

Ara-säätelystä vapautuvia vuokra-asuntoja ei nykyisessä asuntotilanteessa kannata ottaa pois kaupungin kohtuuhintaisesta vuokra-asuntotarjonnasta.

7) Rakennuttamisen ja rakentamisen uudet toimijat

Pääkaupunkiseudulla asumisen hintaa nostaa rakentamisen markkinoiden heilahtelut ja kaupallisten toimijoiden vakiintunut toimintaympäristö. Kaupungin etu olisi se että markkinoille tulisi sekä uusia rakennuttajia että rakennusliikkeitä.

Tässä asetelmassa mallia kannattaisi hakea mallia Keski-Euroopasta, missä osuuskunta- ja ryhmärakentamisen eri muodot ovat merkittävässä roolissa etenkin kohtuuhintaisen asumisen tuotannossa, mutta myös erilaisten asumiskokeilujen kehittelyssä. Suomessa on pitkät perinteet hartiapankkirakentamisessa pientalopuolella, mutta kerrostalojen kohdalla tähän suhtautuminen on jo vuosikymmeniä myöhässä.

Kaupungin kannattaisi houkutella markkinoille toimijoita myös maan rajojen ulkopuolelta ja jopa harkita pääkaupunkiseudun kuntien yhdessä omistaman rakennusyhtiön perustamista. Tämä voisi vaikuttaa rakentamisen kilpailutusasetelmiin tervehdyttävästi. Tällaisen toimijan kannattaisi tarjota urakoita myös laman aikana.

8) Työpaikka-alueiden kehittäminen

Kaupungin tasapuolinen kehittäminen on kaupungin etu paitsi sosiaalisesti myös taloudellisesti. Etenkin metroradan varren alueita kannattaisi kehittää siten, että nyt hyljeksittyjen asemien lähiympäristöt muodostuisivat kiinnostaviksi kehitysalaueiksi. Jos kaupunki siiirtäisi keskustassa sijaitsevia toimintojaan näille lähtökohtaisesti edullisille alueille, kaupunki sekä säästäisi hallintokuntien kiinteistömenoissa että saisi käyntiin hankkeita jotka tuovat eri puolille helsinkiä työpaikkoja. Omilla investointipanoksilla alueille olisi löydettävissä myös kaupallisia investoijia ja rakentamisen yhteistyökumppaneita. Tällaisia työpaikka-alueita kannattaisi myös yhdistää asuntorakentamiseen.

Tällaisilla manöövereille nyt alhaisen maanarvon alueiden arvo nousisi, mikä toisi tuloa kaupungille.

9) Maan arvon hyödyntäminen ja uudet rahoitusmallit

Tällä hetkellä kaupunki käsittelee uusien alueiden rakentamista osana koko investointibudjettia. Sen rajallisuuden takia (ja siksi että rakentaminen on kovin suhdanneherkkää), monien uusien alueiden valmistuminen venähtää. Tämä aiheuttaa toiminnallisia, liikenteellisiä ym. ongelmia ja toisaalta tulee menetettyjen tuottojen takia kalliimmaksi kuin jos hanke saataisiin nopeammin valmiiksi. Esimerkiksi Kruunuvuoren kohdalla on vaarana, että koko alueen keskeinen liikenneratkaisu – rautiovaunujen ja kevyen liikenteen oikotiesilta – viivästyy ja samalla alue rakentuu eri tavalla kuin on tarkoitus.

Tämän takia kaupungin kannattaisi muodostaa uusista alueista omia taloudellisia kokonaisuuksiaan, jolle laaditaan omat investointibudjetit ja hankitaan oma rahoitus. Alueen nopea kehittäminen nostaa maanarvoa, jonka kasvavasta tuotosta riittää hyvin lainojen maksuun. Tällaisten varman tuoton turvaavien kohteiden lainoituksessa kaupungin kannattaisi hakea pientä, mutta varmaa tuottoa hakevia tahoja kuten eläkeyhtiöitä. Nykyisin kaupunki liian herkästi jättää alueen valmistumisesta seuraavan maanarvon nousun rakennusliikkeiden eduksi.

Hyvä valtuusto,

maankäyttö ja asuntopolitikka ovat monessa mielessä alueita, joissa valtuusto käyttää aivan erityisen suurta valtaa. Olen vakuuttunut siitä, että meillä olisi enemmän pelimerkkejä käytettävissämme kuin ehkä olemme tottuneet ajatellaan.

Parhaillaan Helsingissä pohditaan miten tämän asuntokannan hallinta tulisi järjestää. Sillä miten tämän merkittävän asunto-omaisuuden omistajaohjaus, hallinta, asukasvalinta jne järjestetään ei ole ekologisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti ihan yhdentekevää.

Kaupungin kannattaa jatkossakin rakentaa ja ylläpitää kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja, koska kukaan muu ei sitä näytä tekevän. Niitä kannattaa rakentaa myös lisää. Arava-vuokra-asuntojen vuokrat ovat omakustanteisia ja ne tasapainottavat vapaiden markkinoiden vuokria.

Kaupungin vuokra-asunnot ovat tärkeitä myös tänne työn perässä muuttaville ja asumisuraansa aloittaville nuorille ja nuorille perheille. Yli 60% kaupungin asuntoa hakevista on alle 35-vuotiaita.

Helsingin kaupungilla on paljon asumisen osaamista, mutta nyt asumisasioiden hallinto on hajallaan eri sektoreilla ja virastoissa. Se kannattaisi koota yhteen paikkaan, ja samalla uudistaa hallintoa asukkaita ja asunnonhakijoita paremmin palvelevaan suuntaan.

Myös asuntojen markkinointi kannattaisi keskittää, jolloin kaupungilta asuntoa hakevat voisivat asioida yhdestä paikasta. Asunnon hakijoillehan on yhdentekevää mikä on asunnon hallintamuoto, kunhan asunto miellyttää ja vastaa tarpeita.

Asumisoikeusasuntojen alkuperäinen tarkoitus on olla kohtuuhintainen ja turvallinen vaihtoehto asunnon vuokraamiselle ja omistamiselle. Asukkaat maksavat asumisoikeusmaksuna 15% asunnon hankintahinnasta ja valtio tukee asuntojen rakentamista arava- tai korkotukilainoilla. Vastineeksi asukkaat saavat pysyvän asumisoikeuden.

Kiinteistö voi olla myös asukasyhdistyksen omistama, mutta Suomessa näitä on vain muutamia. Rakennuttajayhtiöt omistavat suurimman osan Suomen reilusta 30 000 asumisoikeusasunnosta, joka ei ole ollut ihan ongelmatonta. Asumisoikeusasukkaiden edustajien mukaan monet, jotka ovat jo vuosia maksaneet omaa asuntoaan, joutuvat jatkuvien käyttövastikkeiden korotusten takia muuttamaan halvempiin asuntoihin.

Asukkaat ovat vaatineet oikeudenmukaisempaa ja läpinäkyvämpää hallintomallia. Asumisoikeuslain uudistuksessa on turvattava asukkaiden etu ja vaikutusmahdollisuudet. Jotkut omistajatahot, kuten Helsingin kaupunki, ovat itse luoneet asukasdemokratiajärjestelmiä, ja antaneet asukkaille päätösvaltaa.

Asumisoikeuslakiin tulisi saada pykälä, joka mahdollistaisi talon hallinnan siirtämisen itsenäiselle asukkaiden hallinoimalle asumisoikeusyhdistykselle. Yhdistys siis lunastaisi talon itselleen. Toinen mahdollisuus on hallintomalli, jossa turvattaisiin asukkaille osaomistajuuteen perustuvat oikeudet.

Monissa Euroopan maissa asukkaiden yhteisöjen toimiminen myös rakennuttajina on yleinen käytäntö, jota kunnat ja valtiot tukevat. Tähän suuntaan tulisi siirtyä myös Suomessa.

Vesa Peipinen

http://www.peipinen.blogspot.com/

Helsingissä on huutava pula kohtuuhintaisesta asumisesta. Äskettäinen ostoryntäys Hermannissa sijaitsevien kaupungin hitas-asuntojen suuntaan nousi jopa valtakunnallisen uutiskynnyksen yli.

Hitasin kovaa kysyntää selittää se, että vapaarahoitteista asuntojen hinnat Helsingissä ovat pitkään olleet sietämättömän korkealla. Helsingin asuntopula on kärjistynyt entisestään, kun yksityinen kovan rahan rakentaminen on ollut laman takia hiljaista. Hitasin kohdalla lisäongelma on ollut siinä, että moni aikaisemmin hitasia tehnyt rakennuttaja on siirtynyt tekemään itselleen kannattavampia asunnonhallintamuotoja.

Kaupungin omat – etenkin vuokra- ja hitas-tuotantoa painottavat – tuotantotavoitteet ovat kunnianhimoiset. Tavoitteiden rukkaamisten sijaan enemmän painetta onkin siinä kuinka tuotanto saataisi pysymään niiden perässä. Tavoitteiden ja toteumien välinen kuilu on erityisen suurta kaupungin vuokra-asuntotuotannossa.

Toisin kuin usein näkee esitettävän, kaupungin oman asuntotuotannon ongelmana ei ole niinkään kaavoitettujen tonttien vajaus. Suurempi ongelma on, että tontinluovutuksessa on ollut vaikeuksia osoittaa kaupungin omalle tuotannolle riittävästi toteuttamiskelpoisia tontteja.

Säädellyn tuotannon asemaa tontinluovutuksessa vaikeuttaa se, että yhä useammin tonttien maanparannustyöt ja kaavavaatimukset nostavat tonttien toteutuskustannukset sellaiseksi, etteivät ne mahdu esimerkiksi arava-vuokratalojen tai hitasin tuotantorajoitusten sisään.

Tätä voitaisi parantaa esimerkiksi varmistamalla kaavoituksen yhteydessä, että alueelle muodostuu tontteja, jotka vaatimustensa suhteen sopivat säädeltyyn tuotantoon. Tilannetta helpottaisi myös, jos jo kaavoituksessa mietittäisi nykyistä enemmän autottomien kohteiden mahdollisuuksia. Juuri parkkipaikkakustannukset nostavat asuntojen tuotantohintoja merkittävästi. Kun sekä kaupungin asuntojonossa että hitas-kohteisiin hakeutuvien joukossa on paljon autottomia talouksia, on selvää että hyvien liikenneyhteyksien paikoilla olisi paljon kysyntää tällaiselle tuotannolle.

Kaupungin oman tuotannon pulmana on sekin, että valtuusto on asettanut kiinteistövirastolle varsin korkeat tonttien myyntitavoitteet. Näin tontinjaossa säädellyn tuotannon pelivara jää liian pieneksi. Valtuutettujen tulisi huomata tämä yhteys aina budjettia tehtäessä.

Vaikka hitas-tuotannolla olisi tietyillä sijaintipaikoilla varmasti kysyntää nykyistä hieman korkeammillakin hinnoilla, kaupunki ei voi tehdä ylimääräistä voittoa hitas-tuotannon kautta. Hitas-tuotanto on säänneltyä tuotantoa, jossa nimenomaan on määrätty rakennuttajapalkkio. Hitas-tuotannon myyntihinnoista voikin laskea minkälaisia katteita kovan rahan tuotannossa tehdään.

Kaupunki voisi etsiä myös uusia keinoja oman asuntotuotantonsa alueella. Mielestäni kaupungin kannattaisi rakennuttaa itse sellaisia sekakortteleita ja sekataloja, joissa osa myydään vapailla markkinoilla markkinahintaan ja osa osoitetaan kaupungin vuokra-asunnoiksi. Tällainen tuotanto olisi erityisen järkevää silloin, kun tonttien toteutuskustannukset ovat muuten säädellylle tuotannolle liian korkeita.

Esimerkiksi Jätkäsaareen on tulossa kaupungin vuokrataloja tonteille, joiden kaavamääräyksissä edellytetään näyttävien ja kalliiden penthouse-huoneistojen rakentamista talojen ylimpiin kerroksiin. Jos nämä eritysasunnot voitaisi myydä käypään hintaan markkinoilla ja niiden myyntivoitto voitaisi käyttää kiinteistöjen kalliiden rakennuskustannusten kattamiseen, olisi paljon nykyistä helpompaa tuottaa samaan kiinteistöön kohtuuhintaista asumista.

Vastaavasti voitaisi tehdä sekataloja, joissa vaikkapa merinäköalan puoleisten asuntojen myyntivoitolla rahoitettaisiin tontin maanparannustöitä ja vaikka pihatöitä, samalla kun toisaalla kiinteistössä olisi laadun ja hinnan puolesta järjestelyistä hyötyviä kaupungin vuokra-asuntoja. Tällä tavoin kaupungin vuokra-asumista voitaisi myös saada alueille, joissa sitä ei muuten ole tai hevin tulisi.

Eikä tässä kaikki. Kaupungin kannattaisi harkita myös, että se suuntaisi oman hitas-tuotantonsa ohella omaa kovan rahan tuotantoa sellaisiin kaupunginosiin, joissa on ennestään suhteellisen paljon kaupungin vuokra-asuntoja. Tällaisille alueille rakentamiseen yksityiset rakennuttajat eivät – huonon myyntivoitto-odotteen takia – tunne mielenkiintoa. Asuntojakauman monipuolistaminen kuitenkin tukisi alueiden sosiaalista kehittämistä.

Näiden asuntojen myyntiä helpottaisi se, ettei kaupungin tarvitse pyrkiä myyntivoittoon. Rakennuttajalle omakatteisen, mutta asukkaille kohtuuhintaisen asuntotuotannon turvaaminen kaikissa asuntohallintamuodoissa riittää kyllä kaupungin tavoitteeksi.

Tuomas Rantanen
Kaupunginvaltuutettu (vihreät)
Asuntotuotantotoimikunnan puheenjohtaja
tuomas.rantanen@voima.fi

Amnesty International vaatii Euroopan unionia ja sen jäsenmaita ryhtymään konkreettisiin toimiin, jotta romaneihin kohdistuva syrjinnän, köyhyyden ja ulkopuolisuuden kierre saataisiin katkaistua Euroopassa.

Vuosi 2010 on Euroopan köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen torjunnan teemavuosi. Helsingin tulisi olla aktiivinen paikallisella ja EU-tasolla romanien elinolojen parantamiseksi.

Myös asunnottomuusnäkökulma tulisi nostaa esiin. EU:n perusoikeusviraston raportin mukaan romanit ovat koko EU:n alueella erittäin epäedullisessa asemassa asumisensa osalta. Romanit kokevat syrjintää asunnon hankinnassa, huonoja asuinoloja, asuinalueiden eriytymistä ja pakkohäätöjä.

Helsinkiin tulisi perustaa asunnottomille romaneille matalan kynnyksen kokoontumispaikka, romanikeskus tms. jossa heille tarjotaan neuvontaa, mahdollisuus saniteettiin, terveyspalveluihin jne. Siis samaa apua kuin muillekin asunnottomien ryhmille. Jos näin ei tehdä niin se on syrjintää.

Myös laajempi keskustelu valtakunnallisesta asuntopolitiikan tulevasta suunnasta on alkanut, kun hallitusneuvottelut lähestyvät. Tulevassa hallitusohjelmassa tullaan pohtimaan valtion ja kuntien roolia (asumisen rahoitus, asunnottomuusohjelman toteuttaminen, vuokra-asuminen, energiatehokkuus jne) asuntopolitiikan toteutuksessa.

Vihreällä agendalla on vahvasti se että edellytykset kohtuuhintaiselle tuotannolle olisivat olemassa Suomessa, suurimmissa kaupungeissa ja etenkin Helsingissä. Helsingissä on historiallisesti aina kannettu vastuuta työväestön asumisesta ja tasa-arvoisesta asuntopolitiikasta, ja vihreät jatkavat tätä perinnettä.

Tarvitaan jatkossa yhä enemmän vihreitä että saadaan asuntopolitiikka oikeisiin uomiin. Helsingissä olemme aikaansaaneet muutoksia asuntopolitiikassa sekä tehneet käännettä kohtuuhintaisempaan ja energiatehokkaseen suuntaan vihreiden voimin.

Valtion asuntopolitiikassa tavoitteet ja toteutus eivät ole menneet ihan nappiin, Helsingissä tuotantotavoitteet ovat olleet epärealistisia, suhdanteet sotkevat kuvioita ja toiveita on asetettu siihen että markkinat hoitaisivat asuntotuotantoa. Tämä ei ole toiminut toiveiden mukaisesti. Tämä käy selvästi ilmi valtuustolle esitettävästä materiaalista. Asuntomarkkinat tarvitsevat ohjausta ja sääntelyä toimiakseen.

Kannustan valtuutettujamme siihen että puolustamme toimia joilla pyritään asumisen kohtuuhintaisuuteen ja riittävään resurssointiin kaupungin omalle asuntotuotannolle (aratuotanto, hitas) ja niitä toimia joilla parannetaan asumisen energiatehokkuutta, vähennetään asunnottomuutta, tehdään aidosti monipuolista asuntotuotantoa, ehkäistään segregaatiota, siis jatketaan vihreätä ja tasa-arvoista asuntopolitiikkaa ja ylipäänsä tehdään Helsingistä hyvä paikka asua kaikille.

Valtuuston kokousta voi seurata netistä www.helsinkikanava.fi

Vihreiden tavoitteena on ollut kohtuuhintaisen asuntotuotannon, käytännössä kaupungin omana tuotantona tehtävän ara-tuotannon  lisääminen. Kohtuuhintaiselle asuntotuotannolle on yhä suurempi kysyntä ja ara-vuokra-asuntotuotantoon on haluttu lisätä vauhtia.

Kaupunginhallituksessa linjattiin vihreiden esityksestä, että ara-asuntoja tuotetaan koko tuotannosta 20% TAI VÄHINTÄÄN 1000 asuntoa vuodessa. Tämä kirjaus selkeyttää ara-tuotantovoitetta. Nyt araa on tuotettu n. 500 asuntoa vuodessa, viime vuosina ARA-tuotantoa on valmistunut 2008: 447 ja 2009: 531.

Vuokratuotannon kannalta tämä on hyvä muutos, vuokra-asuntojahan voi kaupunki itse rakentaa suhdanteista riippumatta. Samalla päätettiin että vuokratalovaltaisia alueita täydennysrakennetaan myös omistusasunnoilla. Lisäksi  omistusasuntovaltaisille alueille pyritään lisäämään täydennysrakentamisessa vuokra-asuntoja.

Kaupungin oma rakennuttaja ATT sai poikkeusluvan Helsingin ensimmäisen autottoman korttelin rakentamiseksi Kalasatamaan (vuokratalo ja omistustalo), toinen päätös koski kaupungin kiinteistöyhtiöiden täydennysrakentamista, jossa kh kehottaa lieventämään autopaikkoja hyvien liikenneyhteyksien äärellä.

Nämä ovat merkittäviä askelia kohti energiatehokasta ja viihtyisää kaupunkirakentamista, jossa panostetaan pyöräilyyn, julkiseen liikenteeseen ja jossa arvostetaan ihmisten omia elämäntapavalintoja ja kannustetaan järkeviin kulutustottumuksiin.

Helsingin Vihreiden tiedote aiheesta, julkaistu 29.3.2010.

Kalasatamaan rakennettavat autottomat korttelit toteuttavat vihreiden pitkäaikaisen tavoitteen järkevästä kaupunkiasumisesta. Autottomissa kortteleissa ei ole asukaspysäköintiä, vaan niissä panostetaan toimiviin ja turvallisiin polkupyörien, lastenvaunujen ja rollaattorien säilytystiloihin. Kortteleihin tulee sekä omistusasuntoja että kaupungin vuokra-asuntoja.

- Autottomia kortteleita on jatkossa rakennettava kaikille suurille suunnittelualueille kuten Jätkäsaareen, Kruunuvuorenrantaan ja Kuninkaantammeen, linjaa vihreiden valtuustoryhmän puheenjohtaja Mari Puoskari.

- Kaupunkilaisten autottomuutta täytyy tukea joukkoliikenneyhteyksiä parantamalla ja huolehtimalla siitä, etteivät kunnolliset lähikaupat katoa automarkettien takia. Lapsiperhekin pärjää kaupungissa ilman autoa kun liikkuminen tehdään vaivattomaksi ja palvelut on lähellä.

Vihreiden mielestä nykyinen käytäntö, jossa myös autottomat joutuvat maksamaan parkkipaikoista asuntojen hinnoissa, on kestämätön. Parkkipaikka voi nostaa asunnon hintaa kymmenillä tuhansilla euroilla.

- Kalasataman autottomissa kortteleissa lähtökohtana on, että parkkipaikkojen puuttuminen näkyy myös asumisen kustannuksissa, muistuttaa Helsingin Vihreiden puheenjohtaja Ville Ylikahri.

- Säästön kohdentaminen kaupungin vuokra-asunnoissa voi olla vuokrien tasausjärjestelmän takia haasteellista, mutta kun sopiva malli löytyy, uskomme että kysyntää autopaikattomille asunnoille riittää.

Kalasataman kortteleissa asukkaat voivat liittyä autojen yhteiskäyttöpalvelun jäseniksi.

- Autojen yhteiskäyttö on huoletonta: voit poimia parkkipaikalta sellaisen auton, mikä kulloinkin vastaa tarvettasi. Autoa ei myöskään tarvitse itse huoltaa, Ville Ylikahri toteaa.

Korttelista suunnitellaan yhteisöllinen kokonaisuus, polkupyörävarastot ovat riittävän tilavia, toimivia ja hyvin varustettuja ja tilat sijaitsevat siten, että niihin on kulkuyhteydet suoraan kadulta.

Tämä yksi päätös sisältää keskeisiä Helsingin Vihreiden asuntopoliittisia tavoitteita, jotka on kirjattu Helsingin Maankäytön ja asumisen ohjelmaan, kuten pyöräilyn edellytykset asuntorakentamisessa, autottomat korttelit ja kerrostaloasumisen kehittäminen.

Tärkeä päätös!